Retkeltämme maaseudun rauhaan jäi valitettavasti käteen muutakin kuin mielenrauhaa. Lukittuna keskelle ei-mitään pieni seurueemme aloitti raivokaan parinmuodostuksen kuin ihmissuvun jatkuminen olisi ollut meistä kiinni ja niin, tässä sitä sitten ollaan, yrittämässä sovittaa edesottamuksia normielämään.
Hyviä uutisia siis. Löysin vanhoja, padottuja puolia itsestäni. Sm-maailma kutsuu jälleen, nimittäin. En mene tässä nyt yksityiskohtiin, sillä en ole muuta ajatellutkaan viimeiseen viikkoon. Luulen, että vaikka seksi onkin kauhan mukava asia, saattaa silti olla, että maailmassa on muutakin varteenotettavaa ja ajattelemisen arvoista.Tai sitten olen väärässä.

Tähän loppuun vielä ote ystäväni sähköpostista, joka käsitteli oivallisesti senhetkisiä dilemmojani.(huom.nimet poistettu)

Sitten minua ihmetyttää, jos oikeasti luulet, että seksuaalisuutesi, eilisen tapahtumat, X:n ja muiden hänen kaltaistensa emotionaaliset ongelmat yms. jotenkin järkyttävät minua. Niin, en ehkä osaa olla niihin valmis, kun en ole sen kummemmin asioihin törmännyt, mutta tässä sitä nyt
kuitenkin ollaan kalsarisilteen lenkin jälkeen, juodaan kuumaa kaakkkaota ja saadaan mielikuvia sadisti-X:sta ja 'olen vain lelu' -Y:stä, ja mitäs sitten. Kyllä sitä ollaan telkkarista nähty jos jonkinmoisia friikkejä tyydyttämässä toisiaan mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Mutta siis tottahan se on, että ei hyvin perheiden lapset tuommoiseen oikeastaan muualla kuin tv:ssä törmää. Toisaalta harmi. Mitäköhän jos terveystieto-tunneilla meillekin olisi ysillä ollut eri seksuaalisuuksien lomassa runsas tietopaketti, kuinka eri tavoilla ihmiset saavat seksuaalista nautintoa. Vararehtori H L olisi naama peruslukemilla kertonut, että jotkut tykkäävät alistaa ja sitoa toisia, piiskata, tehdä sitä eläinten kanssa, huonekalujen kanssa, mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja ties mitä. Ja sitten lopuksi sanonut, että ne on yhtä normaaleja seksuaalisuuden muotoja, kuin se että ensin pussaillaan, sitten mies nuolee naisen kaulan litimäräksi, hukuttaa korvat sylkeen, suutelee molempia nännejä 20 sekuntia, siirtyy alakertaan, nuolee max 2 min, nainen teeskentelee orgasmin, mies huhkii max 2 min, laukeaa tyytyväisenä, kierähtää pois naisen päältä ja nukahtaa. Kyllähän tommosista terveystiedon tunneista syntyisi semmonen haloo.

Tuleeko sinulle koskaan sellainen olo, että haluaisit vain lähteä pois arkisesta ympäristöstäsi ex tempore? Lähteä vain ilmoittamatta kenellekään mitään, poistua vain jonnekin tietymättömille.
Luulen, että Suomessakin on tuhansia työmatkalaisia, jotka eivät rehellisesti sanoen pysty takaamaan palaavansa töistä todella kotiin. Ainakin minusta matkutaminen tuntuu aina niin pelottavan vapauttavalta, etten todella tiedä palaanko sinä päivänä, vai koskaan.
Tänään oli huono päivä. En mennyt tenttiin ja koin hiukan ahdistusta katsellessani ikkunasta kaupungin melskettä täysin ulkopuolisena. Menin sitten ystäväni kanssa oluelle ja heitin ilmaan ajatuksen siitä, että teksipä mieli pois täältä. Tosiasiassa olen viettänyt aikaa kotonani epämääräisen työjaksno jälkeen vasta muutaman päivän, mutta en ole oikein sopeutunut normielämäni pyörteisiin toivomallani tavalla.
Ystäväni sanoi "Mennäänkö Norjaan?"
Siinä se sitten. Lähdemme huomenna ainakin hänen mökilleen oudossa pienessä kaveripiirissä haistattaen vitut arjen realiteeteille ja ihmissuhteille. Mökki on kaukana, Venäjän rajan tuntumassa ja luulen että noin viikon ajan lähinnä juomme alkoholia ja keskitymme toisiimme ja terapeuttiseen yhdessäoloon.
Porukka on tietenkin oivallinen tällaiseen irroittautmiseen. Tällä hetkellä lähdössä on minä, ystäväni (nuori pieni emotiokyvytön paniikkihäiriöpotilas), toinen ystäväni (30-vuotias elämäntapa-anorektikko) sekä tasapainottajamme (natsin näköinen aina ystävällinen kaveri).
Olen aina toivonut, että ihmiset tulisivat kysymään minulta: "Haluatko pois täältä?" Ja nyt, kun tässä illan aikana olemme kyselleet, jokainen on suostunut. Ehkä tämä onkin jokaisen salattu unelma, ei vin minun.
Tällä kertaa tosin luultavasti palaan vielä sivistyksen pariin. Saa nyt nähdä.
Ex-elämänvaihekumppanini ei muuten vastannut viestiini. Nyt pystyn pakenemaan myös sähköpostiani.

Hetki onnea, sitten se iski. Mitä olen mennyt tekemään?

Lapsena en koskaan selvinnyt mistään pahanteosta jäämättä kiinni. Oli kyse sitten omenavarkaissa käymisestä, naapurin majan tuhoamisesta tai koulun avainten väärinkäytöstä, joka ikinen kerta. Jäin kiinni ja jouduin vastaamaan teoistani, olivatpa ne miten typeriä tahansa. Pyytämään häpeillen anteeksi naapurin kersoilta, ostamaan lisää suklaata ääliöveljelleni. Joka ikinen kerta. Tämä varmasti opetti minut pysyttelemään erossa pahanteosta, ajattelette. You wish.

Uhmaan jälleen kohtaloani ja kaikkia todennäköisyyksiä. Aion kirjoittaa arkaluontoisimmatkin sattumukseni julkisesti, ainakin siihen asti, kunnes joku lähipiiristäni saa tietää. Enhän varsinaisesti loukkaa ketään, jollen paljasta nimiä tai valehtele törkeästi...?

Mutta mutta. Ensin on opeteltava suojaamaan sivuhistoria, jos ääliöveljeni käyttää samaa konetta tulevaisuudessa. Sitten täytyy tietenkin muistaa olla hiljaa. Se onkin se kaikkein vaikein tehtävä. En puhu edes päissäni tutuilleni. En puhu, enkä ainakaan paljasta blogin nimeä.Täytyy kehittää tästä vainoharhantorjuntamantra.

Tämä kaikki tietenkin perustuu oletukseen, että tulevassa elämässäni pääsen käsiksi joihinkin arkaluontoisiin asioihin. Menneisyyttäni ajatellen, sen ei tosin luulisi tuottavan suurempiakaan vaikeuksia.

Tänään otin yhteyttä ex-elämänvaihekumppaniini, jonka blogiin törmäsin livejournalissa. Täysin vahingossa tietenkin, uskottelin hänelle sähköpostissani; itse asiassa sain nähdä suhteellisen paljon vaivaa löytääkseni hänen jäljilleen. Blogi oli tietenkin englanniksi, niin hiton tyylikäs ja älykäs ja omahyväinen kuin olisi voinut kuvitellakin. En saanut selville, vieläkö hän asui silloisen tyttöystävänsä kanssa, mutta epäilyttävän tasapainoiselta hän ainakin vaikutti. Typeräähän se oli, ottaa sillä tavalla yhteyttä, kun nyt ajattelee, miten siinä kävikään (huonosti nimittäin), mutta toisaalta.. Ehkä hän jättää vastaamatta. Raportoin kun tiedän.